Ehdin kirjoittaa hakukenttään "Ihmiset ra" kun Google ehdottaa "Ihmiset rakastavat puhua itsestään". Selfhelp-oppaiden mukaan paras tapa päästä ihmisten suosioon on antaa heidän puhua itsestää ja kuunnella. Yhdysvaltalaistutkimuksen [1] mukaan itsensä esilletuominen aktivoi voimakkaasti aivoalueita, joihin liittyvät myös arvostuksen ja motivaation tunteet. Itsestään puhumisensa lisäksi koiraihmiset rakastavat koiristaan puhumista - mikä saattaa vaikuttaa vähemmän itsekeskeiseltä mutta aiheuttaa kuulijassa jossain vaiheessa samanlaisen reaktion kuin liiallinen oman itsensä esilletuominen ja toimii myös monella keinona siihen. Yhtenä joukkona tarkasteltuna koiraihmiset ovat parhaimmillaan mahtavaa, pahimmillaan hyvin raivostuttavaa seuraa.
Terve itsetunto ja itsensä tärkeäksi kokeminen on välttämätöntä, kuitenkin etenkin koiraharrastajien keskuudessa huomaa itsensä tärkeäksi ja erityiseksi kokemisen menevän joskus liiallisuuksiin. Sosiaalinen media, jonka idea (ja suosio) keskeisesti liittyy oman itsensä esilletuomiseen vain korostaa vaikutelmaa. Blogit ja facebook-päivitykset ovat täynnä hehkutusta oman piskin erinomaisuudesta. Kilpailusuorituksia videoidaan ja julkaistaan paitsi siksi että halutaan kehittyä lajin harrastajana, myös jotta voidaan näyttää muille jälkikäteen kuinka hyviä ollaan. Jälleen kerran useimmissa tapauksissa täysin harmitonta ja inhimillistä. Jaettu ilo on moninkertainen ilo ja kehityksestä pitääkin voida iloita yhdessä.
Koirapiireissä tuntuu kuitenkin istuvan kovassa käsitys omasta erityisyydestä; joku käyttäytyy kuin suurikin guru, kasvattajalle oma narttu on se maailman erinomaisin vaikka objektiivinen mielipide saattaisikin olla toisenlainen. Harrastaja puhuu ystävänsä pyörryksiin Omista Erinomaisista koiristaan kysymättä tältä koskaan mitä hänelle ja tavallisille rakeilleen kuuluu, toinen lässyttää koko lenkin uudelle täydelliselle pennulleen ja huomioi lenkkiseuraansa vain kysyessään eikö se liikukin maailman parhaiten ja eikö sillä olekin maailman kauneimmat tan-merkit.
Parhaassa tapauksessa koiranomistaja ja hänen harvinaisen erityinen koiransa ovat kaikkien sääntöjen yläpuolella. Ei koira-allergikkoa voi häiritä hänen koiransa ja varmasti hän haluaa koiran kotiinsa vierailulle. Sen voi myös ottaa mukaan lähikirjastoon kiellosta huolimatta, koska se on vain tämä yksi ainoa koira (kyseessä saattaa olla esimerkiksi Maailman Kiltein Koira tai vaihtoehtoisesti Hyvin Vaikea Rotu jota pitää sosiaalistaa, ks myöhemmin). Koiraa voi myös pitää irti kisapaikalla miten sattuu koska se on niin kiltti.
Tietyn rodun harrastaminen muistuttaa joskus uskontoa. Kyseessä on nimittäin aivan erityinen rotu, joka on älykkäämpi, nopeampi, kauniimpi ja hyväluonteisempi kuin kaikkien muiden rodut yhteensä ja eikä niillä sitä lonkkavikaakaan ole ihan niin paljon kuin kateelliset luulevat. Usein kyseessä on myös Hyvin Vaikea Rotu, joka vaatii omistajaltaan aivan erityistä harrastuneisuutta ja hössöttämistä ja tekee kouluttajastaan vähintään pyhimyksen. Sillä menestytäänkö rodun kanssa yleensä kilpailuissa ei ole niin väliä, vaikka kyseessä olisi yleisesti helpohkona pidetty rotu niin yksilö ainakin on hyvin vaativa. Samalla voidaan viitata alentuvasti niihin tyyppeihin jotka menevät sieltä mistä aita on matalin jonkun helpon rodun kanssa.
Harrastuskoiralla pitää myös olla Viettiä. Siitäkin hehkutetaan facebookissa, blogissa ja puhelimessa, miten se pentu nyt niin hienosti ärisee ja murisee ja roikkuu lahkeessa ja lelussa ja juoksee koko ajan on kaikinpuolin maailman erityisin harrastuskoiran alku. Ei riitä että on tasapainoinen, reipas ja muutenkin lupaava harrastuskoira ja ennen kaikkea vielä hyvin keskeneräinen eläin, vaan kyllä se on ihan äärimmäisen kaikkea. Kun sen kanssa mennään katselemaan koiraharrastusmaailman menoa kentän laidalle, sitä pitää roikottaa lelussa koko ajan jotta muutkin näkevät miten sitä Viettiä on niin maan paljon. Jos pentu sattuu nukkumaan, sitä voi sitten vähän pyydellä anteeksi ja olla harmissaan siitä ettei erinomainen pentu nyt näytä parhaita puoliaan.
Jokin aika sitten minuun teki syvän vaikutuksen eräs aktiivisesti kilpaileva ja treenaava koiraharrastaja. Ei siksi, että hän olisi ilmiömäinen ohjaaja, kouluttaja tai kasvattaja. Eikä siksi että hänellä olisi harvinaisen hyviä koiria. Vaan siksi, että hän sanoi että hänen koiransa ovat koiria ihan siinä missä muidenkin. Ettei huikeinkaan näyttely-, agility- tai pk-koira ole hänelle sen parempi kuin mikä tahansa piski.
Minulla on tuossa kolme aivan erityistä koiraa. Niistä niin erityisiä tekee se, että ne ovat minun koiriani. En puhu niistä koko ajan, koska tiedän että ihmisiä ei kiinnosta. He ovat kiinnostuneita itsestään ja omista koiristaan.
Lähteet:
[1] Disclosing information about the self is intrinsically rewarding. Mitchell J. P. & Tamir D.I.
